Salomen kolmihenkinen orkesteri on edennyt loistokkaasti esityksen musiikin teossa. Hyvin pitkälti jo NELJÄ (4) (!!!) biisiä ollaan saatu suhteellisen hyvään kuosiin. Ja ovat muuten aikas hyviä!!
Salome on ollu prokkiksena oikein mukava ja oon tosi iloinen että miekii pääsin mukkaan. Meijän porukka on aivan mahtava, energiaa löytyy ja hyviä tyyppejä! Että kiitokssii kaikille että sain tulla! Mielelläni tulisin myös ihan jäseneksi vink vink vink voisin ihan siivoillakkin!!
Musiikin lisäksi Salome on inspiroinut minua kuvataiteellisesti tai no, silleen. Harkkojen aikana oon pii(e)rreskellyt tämmöisiä kivoja kuvia Salomesta ja kööristä, tässäpä yksi kuva.
Eipä miulla muuta, hyvvää talvvee kaikille!
Tanja (3. sotilas)
perjantai 31. tammikuuta 2014
tiistai 28. tammikuuta 2014
Valoa
Näyttelijät ovat päässeet jo mukavasti mukaan Salomen
luomisprosessiin niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja harjoitus-
sekä esitystilan pian vapautuessa skenoporukkakin pääsee tähän virtaan mukaan.
Plaria on luettu, alkupään harjoituksissa tuli käytyä pari kertaa toiveissa
nähdä ja tuntea tekijäporukan tekemisen meininki, palavereja on pidetty muutama
mutta hihojen kääriminen ikään kuin antaa odottaa itseään. Salomen
näyttelijöihin ja muusikoihin törmättyäni harjoitusten jälkeen arvaan, että
harjoitukset ovat olleet intensiivisiä. Syvällisiä. Plarin luettuani ja
ohjaajalta ympäristöön liittyvät kuvaukset kuultuani tuntemukseni Salomea
kohtaan ovat olleet jännittyneen kiinnostuneita. Alkuperäinen teksti puetaan
sellaisiin vaatteisiin, valoihin ja lavasteisiin joita en osannut odottaa
mitenkään, mikä tarkoitti tekstistä ensi kertaa saamieni ideoiden heittämistä
suoraan romukoppaan jo lähtöruudussa. Sehän ei haittaa, sillä valoporukassa on
onneksi useampi käsipari valoa tuomassa. En vain olisi niin varma siitä, että
valo toisi toivoa tai lämpöä pimeyteen tässä tapauksessa.
Odotan kovasti toimeen tarttumista, sillä Salome on ensimmäinen kerta kun pääsen ideoimaan valaistusta teatterilavalle. Onneksi en ole yksin ja aion imeä niin paljon oppia, tietoa ja kokemusta itseeni kuin mahdollista. Edessä on runsaasti kiipeilyä valoja asetellessa, tilanteiden toimintaan mukautumista, suunnittelua, lennosta syntyviä ideoita ja yhdessä luomista. Eniten odotan uuden tekniikan opettelua ja hallintaa, sillä valokalustoon tutustuessamme löysimme käyttöömme sen verran lupaavan arsenaalin että sormet ja aivonystyrät suorastaan syyhyävät päästä toimeen.
-Miika, valosuunnittelutiimi
Odotan kovasti toimeen tarttumista, sillä Salome on ensimmäinen kerta kun pääsen ideoimaan valaistusta teatterilavalle. Onneksi en ole yksin ja aion imeä niin paljon oppia, tietoa ja kokemusta itseeni kuin mahdollista. Edessä on runsaasti kiipeilyä valoja asetellessa, tilanteiden toimintaan mukautumista, suunnittelua, lennosta syntyviä ideoita ja yhdessä luomista. Eniten odotan uuden tekniikan opettelua ja hallintaa, sillä valokalustoon tutustuessamme löysimme käyttöömme sen verran lupaavan arsenaalin että sormet ja aivonystyrät suorastaan syyhyävät päästä toimeen.
-Miika, valosuunnittelutiimi
perjantai 24. tammikuuta 2014
Salome pyörii kuten maailma itsensä ympärillä
On alkanut neljän päivän harjoitustauko. Palaamme asiaan
tiistaina.
Tässä välissä tosin, kun pää on pyörinyt lihatehotuottolan
tahdilla jo kolmatta viikkoa ja matala kuume ja väsymys sumentavat nystyröitä
ja näkökenttiä, on nyt hyvä sauma pyrkiä palautumaan henkisesti ja fyysisesti
sekä prosessoimaan Salomen todellisuutta. Tunteet, suhteet, teemat ja
statukset. Siirtymät, asemoinnit, draamankaaret. Kokonaiskuva ja absurdin(kin)
maailman tapahtumien ja toimintojen rationaalinen perusteleminen ja kaikki se
ääretön, mitä en osaa sanoiksi pukea näinä hektisinä hetkinä vilisevät
mielessäni. Tuntuu mahdottomalta eritellä kuulumisia, projektin luomisprosessia
saatika analysoida sitä mitenkään kehittävästi niin, että joku hypoteettinen
lukija tästä jotain saisi edes irti. Tartun silti härkää sarvista, tai Salomea
hartioista (vink_vink.jpg), ja yritän oksentaa jonkinsortin tekstinpurjot
luettavaksi.
Enemmän kuin mitään muuta, tulossa on kokonaisuus. Esitys on
yksinäytöksinen ja kestää näillä näkymin n. 1 tunnin ja 30-50minuuttia, teemat
ovat universaaleja ja ihmisluontoa historiallisesti pikakelauksella katsoen,
myös ajattomia. Pääpiirteittäin kaikki ovat jatkuvasti ja samanaikaisesti
lavalla. Jokaisella on obsessionsa, jokainen ajattelee ja tuntee, jokainen on
ihminen. Mutta tragedian omaisesti, harvan halut toteutuvat ja jos toteutuvat,
herää kysymys sokean intohimon hinnasta ja nimenomaan siitä, kuinka sokea
ihminen voi omille himoilleen ja haluilleen olla.
Voinkin suositella Salomea jokaiselle sosiaalipornon ja
saippuaoopperan kuluttajalle, ihmissuhteet ja vuorovaikutus ovat tässä
kokonaisuudessa kaiken kiistämättömässä keskiössä, mutta triplasti
kiinnostavampina. Ja pääsetpähän katsomaan jotain ”suhdemässäystä” jossa
oikeasti on sisältöä. Sen sijaan sinä, joka et ole Geordie Shore tai
Salkkarit-fani, niin aina parempi! Kyseisissä draama-ja reality konsepteissa ei
olekkaan mitään nähtävää (tämä nyt oli vaan pakko sanoa).
Olemme kuitenkin vasta niinikään puolivälissä harjoituskautta
ja työ on kesken. Me emme tiedä (vielä) mitään. Voimme vain taipua, kuten
lusikka matrixissa, ohjaajan tahtoon ja tehdä työtä yhteen hiileen samaan
tahtiin puhisten. Tässä välissä haluan kuitenkin kiittää jokaista kanssaähkijää
tähän asti jo niin opettavaisesta, haastavasta ja antoisasta matkasta. Vielä
kun saamme lavan kokonaisuudessaan meille, vaatteet, musiikit ja valot ja 4 ja
½ viikkoa aikaa punoa lukkihämäkkelin lailla tämä verkko valmiiksi, on jotain
hyvinkin mielenkiintoista nähtävää tarjolla Tampereen Ylioppilasteatterilla.
Olkoon tämä tajunnanvirta tässä, en tarkista edes
kirjoitusvirheita koska sitä on olla bad ass ja taas on kiire ja pakkaseen on
mentävä pyöräilemään. Rauhaa, rakkautta, shalom, slerb ja salomelooni
tasapuolisesti kaikille!
- Titus / näyttelijä
tiistai 21. tammikuuta 2014
Väsy mutta häpi eli ajankäytöstä ja yhteisöllisyydestä
Kun täysipäiväisesti kuuluisi opiskella, ei aivan mutkattomasti
löydä kalenterista viikossa lähes 20 ylimääräistä tuntia Salomelle. Lavalla 1,5
tuntia on karkeasti heikolla lyhyellä matikalla laskettuna* yli 200 tuntia
näyttelijän työtä. Eikä sekään riitä, 90 minuutin esitystä varten on kulunut
mijoonasti minuutteja puvustajalta, lavastajalta, tuottajalta, graafikolta, valotyypeiltä,
muusikoilta, maskeeraajalta ja reilusti enemmän kuin täysi puolivuotinen
ohjaajalta (hoidetaan kiitokset kasvotusten, mutta välitsemppihali!).
Vaikka teatteri
kiinnostaa enemmän kuin mitkään akateemiset teoriat, välillä kalenteri huutaa treeneille
vaativasti ei ja vaatii Salomen sijaan keskittymään esseisiin. Tästä huolimatta löydän itseni lähes vähintään
joka toinen päivä Itsenäisyydenkadulta täysin ignooraten kouluhommien deadlinet
ja kalenterin avunhuudot isoin teekuppi kädessä ja villasukat jalassa
kuuntelemassa toisten fiiliksiä ja myöhemmin möyrimässä läpi lavan.
Salomen myötä teatterista on tullut toinen koti. Itse
asiassa siitä on tullut ykköskoti. Teatterilla ei kohtaa tyhjiä huoneita vaan
lämpimiä ihmisiä. Itsenäisyydenkadun jääkaapissa on enemmän ruokiani kuin siinä
kodissa, jossa nukun. Teatterilta löytyy salomelaisia, joiden kanssa jakaa
eväät (eli Titus, jolle syöttää jämät). Usein treeneissä väsy väsähtää ja tilalle
tulee tekeminen.
Yhteisöllisyys ja yhteisö eivät ole ainoita syitä, miksi
jaksaa ja innostua joka viikko uudelleen. Onhan möyriminen, hahmon täysi
luominen, siihen tutustuminen ja lavahuomioilu tällä hetkellä aika lailla
parasta, mitä tiedän (torstaitreeneihin
tuotujen keksien ja loppulöllöttelyiden jälkeen tietenkin). On mieletöntä
seurata, miten teksti visualisoituu ja saa siten aivan uusia merkityksiä.
Jokaiseen tekemiseen liittyy turhautumista. Salome todistaa,
ettei edes prinsessoiden elämä ole pelkkää huoletonta tanssia ja helppoa
yleilyä. Jopa prinsessoita voi vituttaa. Välillä Salome on raskas, mutta niin
sen pitääkin olla. Jotta siitä voi olla isosti onnellinen.
-Salomen orja
* Laskukaava
= viikon Salome (~18h) x kuukauden viikot ( 4 kpl ) x treenatut kuukaudet
(joulu-, tammi-, helmikuu = 3 kpl)
perjantai 17. tammikuuta 2014
HHH. HHH. HHHHH.
Kohtausharjoittelu on alkanut.
Mutta nyt kun se on todettu, voinemme jättää aiheen
toistaiseksi sikseen, sillä tahdon aloittaa anekdootilla, josta rakennan
aasinsillan varsinaiseen aiheeseeni. Tässä vaiheessa todettakoon vain, että
näytelmä ottaa parhaillaan konkreettista muotoaan, ja olen innoissani.
Eilisissä harjoituksissa lämmittelimme hengittämällä
pareittain eri tavoilla ja rytmeillä. Eräs harjoituksista jäi erityisen
vahvasti mieleeni: katsoimme pariamme silmiin ja hengitimme rauhallisesti.
Vähitellen kumpikin kiihdytti hengityksen rytmiä, ja sen saavutettua huippunsa
rytmi palautettiin jälleen vähitellen normaaliksi. Tämän ehkä noin
minuutin-kaksi kestäneen tuokion aikana oman kehon toiminta ja parista saadut
impulssit saivat aikaan intensiivisiä tunnereaktioita, unohtamatta pientä
hyperventilaatiota ja huimausta, mistä ohjaaja meitä toki etukäteen varoitti.
Erittäin kiivaasti hengittäminen on keholle varsin
äärimmäistä toimintaa. Tavallisesti sitä tapahtuu joko äärimmäisen fyysisen
suorituksen tai äärimmäisen tunnereaktion yhteydessä. Ei siis ole tavatonta,
että yhdistettynä katsekontaktiin se herättää reaktion emotionaalisella
tasolla.
Kohtausharjoittelujen alkaessa olimme kaikki jokseenkin
hukassa. Olimme valmistautuneet tähän varsin perusteellisesti, mutta nyt, kun
piti seistä lavalla ja käytännössä tehdä asioita, se ei ollut lainkaan helppoa.
Omasta puolestani voin kuitenkin sanoa, että toiminnan kautta kävi nopeasti
selkeämmäksi, mitä olen tekemässä ja miten toimia roolissani. Alusta asti
hahmoni tarkoitusperät ovat hyvin selkeät ja intensiiviset, ja tämä näkyy myös
hänen käytöksessään. Huomasin pian hengitykseni kiihtyvän kuin itsestään. Kuten
eilisessä harjoituksessakin, se luo intensiivisen tunteen. Itse asiassa
intensiivisyys on sana, joka tuntuu kuvaavan näytelmän kaikkia henkilöitä.
Kaikki haluavat jotakin. Kaikki haluavat jotakuta. Ihmisten halut vain eivät
kohtaa. Haluista tulee pakkomielteitä. Pakkomielteistä äärimmäisiä tekoja. Yksi
käyttää toista hyväkseen, mutta ehkä toisenlaisessa tilanteessa osat olisivat
vastakkaiset. Salomen maailma ja sen ihmiset eivät toimi, kuten meidän
tuntemassamme todellisuudessa. Tai sitten ne toimivat juuri samalla lailla,
mutta tiivistetyssä muodossa.
Näytelmän maailma voi olla synkkä ja absurdikin, mutta
kaikeksi onneksi se ei heijastu tosielämään. Itse olen määrättömän täpinöissäni
hahmostani ja hykertelen innosta, kun hän kohtaa uusia vastoinkäymisiä.
Sadismia? Vahingoniloa? En myönnä mitään. Enemmänkin ajattelen, että hänen
kaltaisensa hahmon kanssa on loistavan mielenkiintoista työskennellä. Tämä ei
tarkoita, että olisin vailla empatiaa. Salomessa kukaan ei ole viaton uhri,
mutta kukaan ei myöskään ole paha ja sydämetön hirviö.
Ohessa plarini etulehti, jossa esiintyy eräs näytelmän keskeisistä
motiiveista: kuu. Sen innoittamana mieleeni on tekstiä lukiessani yhä uudelleen
noussut kuvan maisema. Lisäksi paperissa on myös klementiinitahra.
Symboliikkaa? Päätä itse!
Patrik – Nuori Syyrialainen
tiistai 14. tammikuuta 2014
MusiikkijahHH!
Mistäpä sitä nyt sitten aloittaisi. Päässäni pyörii niin miljoona asiaa
tällä hetkellä että en tiedä mistä aloittaa. Ensinnäkin työryhmä on ollut
mahtava. Niin näyttelemis- kuin musiikkipuolella. Itse soitan kanteletta ja
musisoimme yhdessä viulistin ja pianistin kanssa. Yhdessä soittaminen ja
improvisointi ''pienen'' kantele tauon jälkeen jännitti pirusti, mutta turhaan.
Ensimmäisten musajammailujen jälkeen olin täynnä intoa. Aloitimme
Salomen teemasta. Ihania ihmisiä keiden kanssa tehdä ja wou. Teema olikin jo
nopeasti melkolaisen kasassa. Joka kerta teema on saanut hieman uusia juttuja
ja vivahteita, nyt tehtävänä on vain päättää että mitä käytetään ja mikä on
lopullinen versio. Huikea siitä tulee joka tapauksessa koska sen leikittelysessiot
ovat olleet aivan mahtavia.
Kaikinpuolin musiikkien tekeminen on ollut itselle uusi ja mahtava
kokemus. Kuin olisi löytänyt itsensä uudelleen jollain tasolla kun on saanut
kanteleen takaisin elämään. Jänskää! On myös kovin jänskää yrittää kirjoittaa ajatuksiaan
ylös kun on pari päivää putkeen kuunnellut jääkiekko musiikkia kun miekkonen
virittäytyy ulkojää fiiliksiin... Jjjja kun taustalla tälläkin hetkellä pyörii
kaikenmailman jääkiekko aiheiset videot. Eniveis, takaisin Salomeen.
Teeman lisäksi Salomessa on paljon muutakin musiikkia. Pikkuhiljaa
alkavat kohtaukset ja musiikit muotoutua yhteen. Jännityksellä odotan myös
kuinka oma roolini sekä soittaminen yhdistyvät...
Yleisesti Salomen musiikit
tulevat olemaan, ja ovat ihanan vinksahtaneita ja joissain kohdissa täydellisen
toimivan riitaisia tekstin kanssa. Selkäpiitä karmivia vinkunoita ja
vankunoita, sekä kauniita ja vähemmän kauniita melodioita. Vaikea sitä on
sanoin kuvailla. Se on itse kuultava.
Kantele / Naaman
lauantai 11. tammikuuta 2014
Jostain se aina tulee
Matkani Salomen parissa alkoi viime keväänä, jolloin ohjaaja Paula pyysi minua mukaan työryhmään. Ajatus Salomesta on kytenyt sieltä asti hitaasti muhien, miettien ja tarkkaillen.
Kudoin ohjaajalle edellisen yhteisen prokkiksemme aikana villasukat. Lämpimät, jotta keskitalven tulevat harjoitukset sujuisivat lämpimin jaloin. Silmukka silmukalta sidoin itseni Salomeen. Salome, salome, salome... Kuuntelin ohjaajan fiiliksiä, tunnelmia ja ajatuksia. Imin itseeni vaikutteita. Kävin lukureeneissä kuunteluoppilaana. Tapasin muun työryhmän. Tarkkailin ja katselin. Tallensin lyijykynällä liikkeitä ja asentoja paperille. Katselin lisää... Kunnes olin katsellut tarpeeksi ja aloin piirtämään, ja kuten yleensä piirtäessäni, kuuntelin samalla musiikkia. Lana del Reyn Young and beautiful-kappaleen aikana piirsin tytön.
Ja kaikki lähti liikkeelle, vaan kappaletta ei voinut enää vaihtaa. Uudestaan ja uudestaan: Young and beautiful. Vielä, vielä ja vielä...
Tottakai perinteiset työvaiheet "mä en osaa mitään"-itsesäälistä, "Jes! Tästä tulee upea!"-itseluottamukseen käytiin läpi projektin aikana. Myös turhautumiset ajanpuutteeseen ja siihen kuinka työt ja velvollisuudet haittaavat luovaa prosessia olivat tuttuja tunteita.
Vaan jostain se aina tulee. Se tunne sisimmästä, että nyt lähtee. Kynä käteen ja piirtämään. Ja siihen on vain luottaminen. Se tulee, kun on tullakseen. Ja joka kerta on vain heittäydyttävä mukaan. Luottaa siihen, että kyllä se tulee... Tälläkin kertaa.
Katja / Graafikko
Kudoin ohjaajalle edellisen yhteisen prokkiksemme aikana villasukat. Lämpimät, jotta keskitalven tulevat harjoitukset sujuisivat lämpimin jaloin. Silmukka silmukalta sidoin itseni Salomeen. Salome, salome, salome... Kuuntelin ohjaajan fiiliksiä, tunnelmia ja ajatuksia. Imin itseeni vaikutteita. Kävin lukureeneissä kuunteluoppilaana. Tapasin muun työryhmän. Tarkkailin ja katselin. Tallensin lyijykynällä liikkeitä ja asentoja paperille. Katselin lisää... Kunnes olin katsellut tarpeeksi ja aloin piirtämään, ja kuten yleensä piirtäessäni, kuuntelin samalla musiikkia. Lana del Reyn Young and beautiful-kappaleen aikana piirsin tytön.
Ja kaikki lähti liikkeelle, vaan kappaletta ei voinut enää vaihtaa. Uudestaan ja uudestaan: Young and beautiful. Vielä, vielä ja vielä...
Tottakai perinteiset työvaiheet "mä en osaa mitään"-itsesäälistä, "Jes! Tästä tulee upea!"-itseluottamukseen käytiin läpi projektin aikana. Myös turhautumiset ajanpuutteeseen ja siihen kuinka työt ja velvollisuudet haittaavat luovaa prosessia olivat tuttuja tunteita.
Vaan jostain se aina tulee. Se tunne sisimmästä, että nyt lähtee. Kynä käteen ja piirtämään. Ja siihen on vain luottaminen. Se tulee, kun on tullakseen. Ja joka kerta on vain heittäydyttävä mukaan. Luottaa siihen, että kyllä se tulee... Tälläkin kertaa.
Katja / Graafikko
tiistai 7. tammikuuta 2014
Maanantaituolit
Salomen treenit jatkuivat joululoman jälkeen teen ja kahvin voimalla. Lisää teetä ja kahvia. Kuulosti siltä, että porukka palasi joululomalta levänneenä ja kankeana.
Junamatka Tampereelle oli kuumottava. Vuorosanojen opettelua ja suhteiden selvittelyä. Onneksi matka oli pitkä. Kankeus lähti heti alkulämmittelyn kontaktiharjoituksilla, jonka aikana palautimme ryhmän läsnäolon takaisin Salomeen. Otimme tilan haltuumme kävelemällä, pysähdyimme, katsoimme toista silmiin ja saatuamme syyn jatkaa matkaa, jatkoimme. Tiimi on kasassa, olemme valmiita jatkamaan.
Maanantaituolit on päivän blogiotsikko. Siihen sisältyy tuolihippaa ja tunnekuohuja. Teimme harjoituksen viiden tuolin kanssa. Jokaisen täytyi valita henkilö, jonka pitää käydä istumassa kaikissa viidessä tuolissa ennen sinua. Harjoituksessa syntyi suhteita henkilöiden välille, mutta osa jäi ulkopuolelle. Tajusimme sen kaiken liittyvän Salomeen ja sen suhdeverkostoihin. Se tunne, kun tajuat ettei hän tarvitsekaan sinua, vaan jotain toista. Tätä peliä on pelattava oikein.
Seuraavaksi siirrymme kohtausharjoituksiin.
Arrivaa,
Milla / näyttelijä ( Herodias)
Junamatka Tampereelle oli kuumottava. Vuorosanojen opettelua ja suhteiden selvittelyä. Onneksi matka oli pitkä. Kankeus lähti heti alkulämmittelyn kontaktiharjoituksilla, jonka aikana palautimme ryhmän läsnäolon takaisin Salomeen. Otimme tilan haltuumme kävelemällä, pysähdyimme, katsoimme toista silmiin ja saatuamme syyn jatkaa matkaa, jatkoimme. Tiimi on kasassa, olemme valmiita jatkamaan.
Maanantaituolit on päivän blogiotsikko. Siihen sisältyy tuolihippaa ja tunnekuohuja. Teimme harjoituksen viiden tuolin kanssa. Jokaisen täytyi valita henkilö, jonka pitää käydä istumassa kaikissa viidessä tuolissa ennen sinua. Harjoituksessa syntyi suhteita henkilöiden välille, mutta osa jäi ulkopuolelle. Tajusimme sen kaiken liittyvän Salomeen ja sen suhdeverkostoihin. Se tunne, kun tajuat ettei hän tarvitsekaan sinua, vaan jotain toista. Tätä peliä on pelattava oikein.
Seuraavaksi siirrymme kohtausharjoituksiin.
Arrivaa,
Milla / näyttelijä ( Herodias)
torstai 2. tammikuuta 2014
Sanaton
Kun työryhmämme pääsi viettämään ansaittua joulutaukoa, ohjaaja-Paulalla oli meille kotitehtävä. Tammikuun aikana alkavat kohtausharjoitukset tarkoittavat, että myös jokaisen henkilökohtainen työ roolinsa rakentamiseksi alkaa pian, ja siksi saimme tehtäväksemme alkaa opettelemaan repliikkejämme kunnolla ja pohtimaan hahmojemme olemusta.
Teksti, sanat ja repliikit ovat näyttelijän ainoat konkreettiset raamit siihen, kuka hänen roolihahmonsa on, mitä hän merkitsee näytelmän kokonaisuudessa. Ei riitä, että tietää mitä hahmo sanoo, vaan on tiedettävä mitä hän tarkoittaa ja miksi hän sanoo niin. Jotta tämä onnistuisi, täytyy näyttelijän hahmottaa roolihahmonsa suhtautuminen kaikkiin muihin hahmoihin ja tapahtumiin. Ketä kohtaa hahmoni tuntee jotain ja mitä hän tuntee? Ilmaiseeko hahmoni näitä tunteita vilpittömästi, puhtaasti, sellaisenaan vai ovatko ne niin sanottuja pohjatunteita, jotka saavat meidän ilmaisemaan jotain toista tunnetta?
Viimeisellä viikolla ennen lomaa paneuduimme jo hiukan hahmoihimme ryhmässä. Salomen suhdekartasto on hyvin mielenkiintoinen ja sen mietiskelyyn käytimme hyvän aikaa. Omaan roolityöhöni suhteiden monimutkaisuus ja lopullinen muoto tulee vaikuttamaan enemmän kuin teksti, sillä hahmoni on sanaton.
Sanattomuus tuo mukanaan niin vaikeita kuin helppojakin asioita. Kun ei ole repliikkejä ulkoaopeteltavaksi, asioiden ja tunteiden fyysistämiseen jää paljon enemmän kapasiteettia. Tekstittömyys kuitenkin vaikeuttaa hahmon rakentamista siinä mielessä, ettei ole olemassa minkäänlaisia tekstillisiä vihjeitä, siitä kuinka hahmo istuu kokonaisuuteen. Toisaalta silloin näyttelijälle jää paljon vapaammat kädet tehdä hahmosta omanlaisensa. Leikittelylle on paljon enemmän tilaa, kun ei ole repliikkejä joille pitäisi olla uskollinen.
Sanattomuuden ydin on mielestäni se, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Me sanattomat, mykät, olemme näyttämökuvan täydentäjiä, ellei jopa sen kirkastajia, tai täydellistäjiä.
Sanattomuuden kunniaksi en kerro harjoituksistamme tarkemmin, vaan annan kuvien kertoa puolestani, hiljaa, sanatta.
Tiia / Näyttelijä
Teksti, sanat ja repliikit ovat näyttelijän ainoat konkreettiset raamit siihen, kuka hänen roolihahmonsa on, mitä hän merkitsee näytelmän kokonaisuudessa. Ei riitä, että tietää mitä hahmo sanoo, vaan on tiedettävä mitä hän tarkoittaa ja miksi hän sanoo niin. Jotta tämä onnistuisi, täytyy näyttelijän hahmottaa roolihahmonsa suhtautuminen kaikkiin muihin hahmoihin ja tapahtumiin. Ketä kohtaa hahmoni tuntee jotain ja mitä hän tuntee? Ilmaiseeko hahmoni näitä tunteita vilpittömästi, puhtaasti, sellaisenaan vai ovatko ne niin sanottuja pohjatunteita, jotka saavat meidän ilmaisemaan jotain toista tunnetta?
Viimeisellä viikolla ennen lomaa paneuduimme jo hiukan hahmoihimme ryhmässä. Salomen suhdekartasto on hyvin mielenkiintoinen ja sen mietiskelyyn käytimme hyvän aikaa. Omaan roolityöhöni suhteiden monimutkaisuus ja lopullinen muoto tulee vaikuttamaan enemmän kuin teksti, sillä hahmoni on sanaton.
Sanattomuus tuo mukanaan niin vaikeita kuin helppojakin asioita. Kun ei ole repliikkejä ulkoaopeteltavaksi, asioiden ja tunteiden fyysistämiseen jää paljon enemmän kapasiteettia. Tekstittömyys kuitenkin vaikeuttaa hahmon rakentamista siinä mielessä, ettei ole olemassa minkäänlaisia tekstillisiä vihjeitä, siitä kuinka hahmo istuu kokonaisuuteen. Toisaalta silloin näyttelijälle jää paljon vapaammat kädet tehdä hahmosta omanlaisensa. Leikittelylle on paljon enemmän tilaa, kun ei ole repliikkejä joille pitäisi olla uskollinen.
Sanattomuuden ydin on mielestäni se, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Me sanattomat, mykät, olemme näyttämökuvan täydentäjiä, ellei jopa sen kirkastajia, tai täydellistäjiä.
Sanattomuuden kunniaksi en kerro harjoituksistamme tarkemmin, vaan annan kuvien kertoa puolestani, hiljaa, sanatta.
Tiia / Näyttelijä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)