Nimipäiväsankarin riehuessa ulkona tänä pahanonnen päivänä, on hyvä vetää jalkaan Salomen nimikkovillasukat, juoda kuppikaupalla teetä ja palata ajatuksissa kolme ja puoli vuotta taaksepäin. Asuin silloin Englannissa. Kuumana, toukokuisena lauantaina matkustin junalla Petersfieldistä Guilfordiin (vähän sama kuin matkustaisi Toijalasta Hämeenlinnaan) vain nähdäkseni Yvonne Arnaud Theatressa Oscar Wilden Salomen. Kokemusta on mahdoton kuvailla, mutta vieläkin juoksee kylmät väreet pitkin selkää. Siitä asti Salome on minulle tanssinut.
Kun lähdin Englannista, sain pomoltani
läksiäislahjaksi Oscar Wilden kootut teokset. Salome oli siellä, kansien
välissä, sivulla 298 ja sain viedä Hänet kotiin. Kun nyt loka-marraskuussa
suomensin ja sovitin Salomea, kootut avautui Salomen kohdalta itsestään, ei
antautuen, mutta anteliaasti.
Minulle Salome ei ole vain sen nimihenkilö, Juudean
prinsessa, tai Oscar Wilden yksinäytöksinen tragedia. Minulle Salome on sen
henkilöt, jotka äärimmäisesti tuntien ajautuvat äärimmäisiin tekoihin. Salome
on suhteiden ja hierarkioiden verkko, jossa sen henkilöt räpiköivät henkensä
hädässä saamatta kukaan täyttymystä tarpeelleen tulla rakastetuksi. Ja nyt,
harjoitusten jo alettua, Salome on sen työryhmä. Se hengittävä, liikkuva,
luova, tunteva, ja koskettava joukko, joka jakaa kanssani tämän tanssin.
Paula / ohjaaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti